Ihahaan etusivun kuva kuva

 

I.H.Ahaa ry järjestää
lokakuussa kolme Noora Ehnqvistin bodyawareness-iltaa 
Illat pidetään torstaina 9.10., keskiviikkona 22.10. ja torstaina 30.10. alkaen klo 18.
Yhden illan pituus on noin 2,5 tuntia ja paikkana Vantaan seudun Steinerkoulu

 

Viime vuosilta tuttu ja toivottu kehotietoisuuden harjoittelu jatkuu. Vahvistamme tietoisuutta kehossamme olemisesta ja sen myötä rauhalliseen läsnäoloon tulemista. Harjoittelemme luonnollista asentoa, joka aktivoi kehon voimakohtia. Opimme kantamaan itseämme oikeilla lihaksilla ja siten kantamaan itseämme myös henkisesti elämässä toisella tavalla. Korjaamme yksilöllisesti ryhtiä ja kävelyä; oikeanlainen kävely tuo meille aivan toisenlaista tietoisuutta ja lihasvoimaa, sekä parantaa terveyttämme. Ryhmäkoon ja ajan puitteissa teemme myös harjoitteita tasapainon aktivoimiseksi, sekä harjoittelemme luonnollista tapaa liikkua, joka ei jäykistä meitä vaan palauttaa lapsenomaista, luonnollista helppoutta liikkumiseen.

Vaatteiksi sopivat rennot vaatteet, joissa on joustovaraa. On hyvä varata vähän kevyempää sekä mukavan lämmintä vaatetusta. Lämpimät sukat, jumppamatto tai huopa sekä vesipullo myös mukaan. Huom. Jos pääset vain yhden kerran, tule 9.10. - myöhemmät tunnit pohjautuvat ensimmäiseen.

Ilmoittautuminen 22.9.2014 mennessä: ihahaa.ry(at)gmail.com. Jäsenet myös Facebookin ryhmän kautta.

Maksu 22.9.2014 mennessä:
      Saaja: I.H.Ahaa ry
      Tili: FI11 1064 3000 2171 38
      Viite: 4734
Hinta:
      Jäsenet: 25 € yksi kerta, 60 € kolme kertaa
      Ei jäsenet: 30 € yksi kerta, 75 € kolme kertaa

Paikka: Vantaan seudun Steinerkoulu, Satakielentie 5, 01450 Vantaa (karttalinkki)
Torstai-illat A-talo, A-sali, keskiviikkoilta eurytmiasali (ylempi rakennus)

TERVETULOA!