Ihahaan etusivun kuva kuva

I.H.Ahaa ry järjestää jäsenilleen syysretken HETA 2012 -esiintyjän, agilityopettaja Kalev Tyllisen luokse Pälkäneelle sunnuntaina 22.9.2013.

 Näin Kalev kertoo hevosagilitystä samannimisessä kirjassaan:
 "Hevosagility on harrastus, jossa ihmisen ja hevosen välille kehitetään erityinen luottamussuhde yhteisen harjoittelun avulla. Se on vapaan hevosen ohjaamista erikoisesteillä omalla kehon kielellä (liikkumisen suunta ja vauhti, käsimerkit, suulliset käskytykset). Se sisältää ympyrätarhaharjoituksia, erilaisia juoksutusharjoituksia riimussa ja vapaana, seuraamisharjoituksia, oman tilan harjoituksia, motivointiharjoituksia, esteharjoituksia, talutusharjoituksia sekä molemminpuolista kehonkielen opettamista ja oppimista."

Matka Pälkäneelle tehdään tällä kertaa omilla autoilla ja mahdollisuuksien mukaan kimppakyydein. Kalev ottaa meidät vastaan klo 12 ja vietämme neljä tuntia tutustuen agilityyn ja sen opetukseen hevosille. Vietämme ajan ulkotiloissa, joten pukeutuminen tulee olla sään mukaista.

Syysretken hinta on 20 €, joka pitää sisällään pelkän kurssimaksun. Matkustus ja ruokailu ovat omakustanteiset. Koska retkeen ei sisälly lounasmahdollisuutta, otathan omat eväät mukaan.

Ilmoittautumiset sähköpostiin ihahaa.ry (at) gmail.com pe 13.9.2013 mennessä. Ilmoittautuessasi kerro tarjoatko vai tarvitsetko kimppakyytiä. Retkelle mahtuu max. 30 henkeä, ilmoittautuneille lähetetään maksutiedot sekä ajo-ohjeet erillisenä postina.

Tervetuloa iloiseen joukkoomme syysretkelle!